Uncategorized

Kilpirauhanen ja magneetit

Olen saanut kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavana ihanaa lämmöntunnetta magneeteista.

Kilpirauhanen voi myös kiukutella magneeteista.

Itselläni on siis monen muun tapaan kilpirauhasen vajaatoiminta,
joka aiheutta jos jonkin näköistä häikkää kropassa.

Oma tarinani myyjäksi lähtemiseen on se, että sain ystävältäni kummallisen napin ( nykyään tunnistan tehosydämeksi :) ) niskaani.
Oloni oli hiukan outo, mutta ihan siedettävä kuitenkin.
Ajattelin, että sinnittelen vielä hetken ja outo olo menikin ohi.
Tilalle tuli poskien kuumotus!

Tälläinen kuumotuksen tunne on itselleni täysin vieras, varmasti osaksi tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Halusin tietää mikä voi laittaa kehossani tapahtumaan jotaina ja tällä tiellä ollaan.

Pystyn käyttämään kaikki muita tuotteita, paitsi kaulakoruja.
Ne aiheuttavat itselleni painon tunteeen kaulalle, mutta kuitenkaan tehosydön lähellä kaulaa ei aiheuta samaa tunnetta.
Kannnattaa testata tuntemukset, nämäkin ovat yksilöllisiä.

Korukutsuilla vajaalla käyvät ovat saaneet oikein positiivisiä tuntemuksia,
näitä lämmöntunteita sinne tänne,
pohjalliset ovat lämmittäneet alati palelevia jalkoja ( itse käytän villasukissa öisin).
Itse miellän osin myös nivelkipujen alkaneen samoihin aikoihin kun vajaatoiminta diagnosoitiin,
myös tähän esim. rannekoruista on ollut iso apu.
Liikatoiminnan puolella olevat tai sitä epäilevät taas saavat enemmän negatiivisiä tuntemuksia.
Tästä syystä on tärkeää kuunnella myös omaa kehoa miten se reagoi magneetteihin.