Uncategorized

Verkostomarkkinointia buah-hah-haa, vai miten se menikään….

ja otsikkoon voisi vielä lisätä humpuukituotteita ( ja räkättävää naurua).

Täällä vanha skeptikko on joutunut näissä kahdessa asiassa myöntämään olleensa väärässä.

Kuvastoja ei suolleta joka kuukausi uunista ulos vaan meillä on vain muutama kuvasto vuodessa.
Monesti pieniä määriä uutuuksia saattaa pulpahdella näiden välissä,
mutta pääpaino on näiden muutaman kuvaston ympärillä.

Kuten aiemmin kerroin näistä ”humpuuki”tuotteista, ja miten oma uskoni kolahti.
En vain voi kuvitella fyysistä rektiota, ja vieläpä sellaista, joka on itselle hyvä ettei täysin vieras.
Halusin faktoja pöytään ja kun niitä vielä oli roppakaupalla, tieni yhtiöön oli melkein valmis.

Skeptinen asenteeni verostomarkkinointia kohtaan oli enemmän kuin voimakas,
mutta kyseltyäni kaikki ”riskitekijät” mitkä omaa mieltäni kaihersivat laitoin nimeni paperiin:

Meillähän ei ole mitään ns. ostopakkoa,
eli tuotteita saa tilata vaikka kerran vuodessa tai 10 000€ kerralla,
kukaan ei niskaasi huohota. Ainostaan sponsori voi kantaa sinusta huolta,
mutta siinäkin oma kokemukseni on täysin positiivinen.
Apua olen aina saanut kun olen tarvinnut ja myös itse antanut apua tarvitsevalle.
Omituista naisvaltaisella toimialalla!

Toinen seikka oli se, että pääsenhän eroon jos niin haluan. Vai sitoudunko loppuelämäkseni?
Ei, en ole naimisissa loppuelämääni.
Voin milloin tahansa lyödä pillit pussiin, tai jos elämän tilanteeni on esim. sellainen,
että en ehdi tai minua ei huvita niin voin vain heittäytyä laakereille.
Eli voin pitää välikuukauden (tai kaksi jne) ilman mitään seuraamuksia.

 

Toinen ääripää on, että halutessani panostaa tähän ihanaan harrastukseeni,
saan oikeasti jäämään jotain kukkaronpohjalle.
Vaatii oikeasti työtä, mutta itselleni tämä on henkireikä.
Etenkin se, että saan asiakkailta palautetta joka on auttanut heitä selättämään kipujaan.
Tai auttamaan monella muulla tavalla.
Ne tarinat ovat tämän työn / harrastuksen ehdoton kohokohta!

Monissa verkostomarkkinoinnessa pitää aktivoida itsensä säännöllisin väliajoin säilyttääkseen tietyt etuisuudet.
Meillä kerran saamani ale% säilyyy vaikka pitäisin millaisia taukoja.
Aktivointi nousee mukaan kuvioon siinä kohtaa kun (tai meillä jos) luo itselleen tiimiä.
Tämäkään ei ole edellytys millään muotoa, vaan voit tehdä töitä ilman alalinjaa ja siltä viivan alle tulee jäämään roposia.

Ale % nouseminen tapahtuu sekin reilusti,
prosentit nousevat ovh-hintojen mukaan.
Eli vaikka olen tienannut itselleni lisää alennusta,
minua ei rankaista siitä sillä kaikki nousut lasketaan ovh-hinnan mukaan.